Seurakunta Blogi


Perustus kestää

Olen uskovainen, kristitty pohjalainen, Sinikan mies ja neljän lapsemme isä. Teen työtä terveydenhuollossa ja hengellinen kotini on Kurikan vapaaseurakunta.  

Usko persoonalliseen, kaikkivaltiaaseen ja rajoittamattomaan Jumalaan, hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen on aivan olennainen ja keskeinen osa elämääni. Se on kuin luja kallio, jolla olen saanut olla silloin kun olen ollut heikoimmillani elämän vaikeuksissa ja silloin kun olen elänyt parhaita päiviäni. Perustus on kestänyt.

Ostimme aikoinaan tontin oman kodin rakentamista varten. Aikaa vievän suunnittelun ja neuvottelun jälkeen teimme kaupat talopaketista, jonka toimitus tontille ajoittuisi alkukesään. Ennen toimitusta ja rakennuselementtien pystytystä piti tehdä perustus. Se tehtiin hyvin, ammattimiehet valvoivat, että raudoituksesta tulisi luja ja betoni olisi laadukasta. Sen tulisi kestää rakennuksen paino ja säiden vaihtelut kymmeniä vuosia eteenpäin. Perustus on kestänyt.

Entä jos olisin oikein ”säästänyt” ja potkinut vähän sammalta sivuun ja sanonut talopaketin pystyttäjille:  ”Siihen vaan, olen kuullut,  että tässä  on hyvä hiekkapohja, kyllä se kestää”. Jos olisin toiminut näin olisin varmaan saanut kuuluisuutta 90-luvun tyhmimpänä rakentajana ja olisimme joutuneet hankkimaan uuden asunnon. On itsestään selvää, että jokainen rakentaja tekee hyvän perustuksen talolleen, mutta miten ohjamme lastamme kun hän pientä elämäänsä rakentaa. Mihin nuori ja aikuinen  elämäänsä perustaa. Entä suomalainen mies ? Kaikki me johonkin uskomme ja elämämme perustamme.

Tärkeintä ja merkittävintä on se mihin tai keneen uskomme. Opettaessaan tai niin kuin nykyään sanotaan kouluttaessaan kuulijoitaan Jeesus kertoi kahdesta rakentajasta. Viisas rakensi lujalle kalliolle, tyhmä taas hienolle hiekalle.  Hiekalle rakennettu rakennus ei kestäisi tulevia myrskytuulia eikä tulvia. Mutta kalliolle rakennettu talo kestäisi kovimmatkin rajuilmat. Jeesus vertasi rakennuksia ihmiselämään ja lupasi, että häneen ja hänen sanoihinsa uskova rakentaa kestävästi ja on viisas. Tämä lupaus on toimii edelleen,  lupaaja kun on luotettava. Hänen sanansa eivät katoa.  Apostoli Paavali tähdentää myös uskon perustusta ja kirjoittaa: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea” (1. Kor 3: 11) .

Siispä rakenna kalliolle, se kestää.


Timo Tumpula

Timo Tumpula
21.10.2008




Ei isien uskolla 26.03.2017
Ja tapahtui niinä päivinä… 22.11.2014
Vaikuttuminen ja vaikuttaminen 14.09.2014
Jeesus sivupenkissä? 13.08.2014
Taivaan Isän siunausta ja läsnäoloa jokaiselle! 13.01.2014
Nöyryyteen pukeutunut ylpeys 15.09.2013
Miten soittimesi soi? 13.10.2009
Perustus kestää 21.10.2008
Työharjoittelusta 02.07.2008